Ikääntyminen on luonnollinen osa elämäämme, mutta kukapa ei haluaisi vältellä näkyviä vanhenemisen merkkejä ihossaan mahdollisimman kauan. Ihon ikääntymiseen vaikuttavat perimä ja hormonitoiminta sekä omat hoitotottumuksemme ja elintapamme. Kukaan ei vanhenemiselta varmasti koskaan tule välttymään, mutta omilla elintavoilla ja ihonhoidolla pystyt paljon vaikuttamaan siihen, miten nopeasti ihosi vanhenee. Toki nykyisin on jo paljon tarjolla palveluita, jotka antavat nopeita ratkaisuja jo ilmaantuneisiin ihomuutoksiin. Mutta keskityn nyt tässä tekstissä siihen, miten pystyt itse vaikuttamaan ihosi ikääntymiseen.

Jokaisesta alla olevasta vinkistä voisi kirjoittaa vielä erikseen oman blogipostauksen, koska ne ovat niin laajoja aiheita. Ja muutamiin niistä tulenkin vielä palaamaan blogissani lähemmin.

1. Suojaa ihosi UV-säteilyltä

Auringon merkitystä ihon vanhentajana ei voi koskaan korostaa liikaa. Yhä monesti työssäni törmään siihen, että aurinkosuojaa iholla ei käytetä, koska koetaan sen estävän ihon ruskettumisen. Onneksi mediassa on kuitenkin lähivuosina nostettu paljon esille auringonoton riskejä. Sen lisäksi, että auringonvalo aiheuttaa ihossa ennenaikaista vanhenemista, se myös aiheuttaa ihomuutoksia. Toki auringonvalosta on myös hyötyä erilaisten ihosairauksien ja ihotulehdusten hoidossa kuten psoriasis, atopia ja akne.

Itse pystyt hidastamaan auringon aiheuttamaa ihon vanhenemista käyttämällä suojakerroimmellisia voiteita. Nykyisin on jo hyvin saatavilla kosteus- ja meikkivoiteita suojakertoimella. Itse käytän kasvoilla suojakerroimmelista voidetta lähestulkoon läpi vuoden. Ja kyllä(!), vaikka Suomessa ei talviaikaan aurinkoa välttämättä usein näekään. Mutta moni unohtaa, että myös näyttöpäätteiden näytöt säteilevät ihoa vanhentavaa UV-valoa. Suojakerroimmellisten voiteiden lisäksi ihoa voi suojata auringolta vaatetuksella, hatuilla ja aurinkolaseilla.

2. Nuku riittävästi

Kauneusunien ottaminen ei olekaan mitään humpuukia! Unen aikana koko elimistö puhdistuu ja palautuu päivän koitoksesta. Samoin myös iho. Vuorokaudessa tulisi nukkua n. 8h yhtäjaksoisesti, tosin tässä on yksilöllisiä eroja. Riittävän unen jälkeen heräät levänneenä ja virkeänä.

Miten riittämätön yöuni sitten vaikuttaa ihoon. Väsyneenä verenkierto on heikentynyt, joka aiheuttaa ihossa turvotusta, kuivuutta ja harmahtavaa väriä. Verisuonet laajenevat herkällä silmänympärysiholla, joka johtaa tummiin silmänalusiin. Väsymys aiheuttaa myös stressiä kehossa, joka pitkittyessään hajoittaa ihon kollageenia. Kollageeni pitää ihon kimmoisana ja joustavana. Kolleageenin hajoessa ihokudos jäykistyy ja veltostuu.

Tähän jokainen pystyy itse vaikuttamaan huolehtimalla riittävästä unesta, joka on monella tapaa tärkeää terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

3. Terveelliset elintavat

Ihonhoito ei ole ainoastaan ihon paikallista ja pinnallista hoitamista vaan myös kehon sisäiset asiat vaikuttavat paljon ihon terveyteen. Suurin asia, jolla jokainen itse voi vaikuttaa ihonsa hyvinvointiin, on ruokavalio. On sanomattakin selvää, että kasvikset, marjat ja hedelmät ovat ravintorikkaudessaan terveellisiä koko elimistölle ja sitä kautta tietysti myös iholle.

Mutta yhtä tärkeää on myös kosteuttaa ihoa niin sisältä kuin ulkoa päin. Ihon kosteustasapainoon pystyt vaikuttamaan juomalla riittävästi vettä sekä huolehtimalla päivittäisestä Omega-rasvahappojen saannista. Hyviä pehmeän rasvan lähteitä ovat esim. kala, pähkinät, avokado ja oliiviöljy. Helpoiten huolehdit pehmeän rasvan saannista katsomalla, että syöt jokaisella aterialla pienen annoksen myös pehmeää rasvaa.

4. Säännöllinen ihonhoito oikeanlaisilla tuotteilla

Myös ihon hoitamisella ulkoapäin on merkitystä, miten iho vanhenee. Päivittäin iholle kerääntyy talia, pölyä sekä saasteita. Nämä tukkivat ihohuokosia ja kuivattavat ihoa. Epäpuhtaan ihon aineenvaihdunta ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä taas näkyy ihon värin harmautena ja sameutena. Päivittäinen puhdistus jokaisen ihotyypille sopivalla tuotteella on siis yksin säännöllisen hoidon peruskiviä.

Yksi tärkeimmistä asioista on kuitenkin ihon kosteuttaminen. Monesti törmään asiakkaitteni kotihoitotottumuksissa siihen, että mielellään käytetään omalle iholle liian puhdistavia tuotteita ja kosteuttaminen unohtuu tai sitä vähätellään. Ihon kosteuspoitoisuus vähenee iän myötä ja iho ohenee, joka näkyy ihossa pinnallisina juonteina ja kuivuutena. Siksi ihon kosteuttamiseen ja suojaamiseen tulisikin kiinnittää huomiota ja huolehtia ihon kosteuttamisesta ja suojaamisesta päivittäin. Hyvä kosteusvoide imeytyy ihoon hyvin eikä rasvoita ihoa päivän aikana. Ihon ei pitäisi myöskään enää tuntua kiristelevältä kosteusvoiteen levityksen jälkeen.

Säännöllisen omahoidon lisäksi on hyvä käydä säännöllisesti kosmetologilla hoidattamassa ihoa. Erilaisilla kasvohoidoilla ja ammattituotteilla voidaan kuoria ja kosteuttaa ihoa tehokkaammin sekä imeyttää ihoon kosteutta ja kiinteyttä tukevia ainesosia. Koulutettu kosmetologi osaa valita ihosi tarpeiden mukaan parhaimmat tuotteet ja hoidot. Kosmetologilta saat myös ohjausta kotihoitoon ja ihollesi sopivista kotihoitotuotteista,

Please follow and like us:
error

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *