Kantapään kautta

hoidetut jalat, LEMPI-blogi, Mikä avuksi halkeileviin kantapäihin

Vaivaako halkeilevat kantapäät? Voiko halkeilevasta ihosta olla jotakin haittaa?

Ihon halkeileminen kantapäissä on hyvin yleistä. Kantapäihin kertyy herkästi kovettumaa, sillä niihin kohdistuu jatkuvasti liikkeellä ollessa ja seistessä painetta. Kovettuma syntyy iholle suojaksi painetta vastaan. Kun iho on kuiva, se ei pysty joustamaan ja tällöin se antaa periksi halkeilemalla. 

Usein halkeamat ovat pinnallisia, mutta pitkään hoitamattomina iho saattaa haljeta verinahkaan asti. Tällöin halkeamasta saattaa vuotaa verta ja usein kipua tuntuu joka askelmalla. Rikki mennyt iho on aina myös infektioportti, jonka kautta voi saada vakaviakin infektioita.

Keskustelen paljon asiakkaiden kanssa halkeamien aiheuttamista ongelmista. Monikaan ei tule ajatelleeksi millaisia terveysriskejä jalassa oleva haava voi aiheuttaa ihan perusterveellekin ihmiselle. Jaloissa haavat saattavat parantua huonosti, jos haavan alueelle kohdistuu jatkuvaa painetta tai haavan ympäristö on jatkuvasti kostea. Myös perussairaudet ja lääkitykset voivat vaikuttaa merkittävästi jalkahaavojen paranemiseen. Tällaisia perussairauksia ovat erityisesti diabetes ja verenkiertoelimistön sairaudet.

Jalassa olevasta halkeaman haavasta saatu ehkä yleisin infektio on ruusu (erysipelas). Ruusu on erysipelas-bakteerin aiheuttama akuutti pinnallisen ihokudoksen ja imusuoniston infektio, joka vaatii aina antibioottihoidon. Yleensä ruusu esiintyy alaraajassa säären tai nilkan alueella ja vain toisessa raajassa. Yleisimmät oireet ovat tarkkarajainen punoitus ihossa, turvotus, kipu ja kuume. Ihossa voi myös näkyä pieniä nesterakkuloita. Pitemmälle jatkuessaan ruususta voi kehittyä vakavampi yleisinfektio eli verenmyrkytys (sepsis). Jos epäilet ruusuinfektiota, hakeudu heti hoitoon.

Mitkä ovat riksitekijöitä kantapään halkeamille?

  • Jalkojen ihon rasvaamisen laiminlyönti. Säännöllinen rasvaus auttaa pitämään ihon kimmoisana, joten vaikka kovettumaa olisikin, se kestää rasitusta paremmin kuin kuiva iho.
  • Jatkuva kantapäästä auki olevien kenkien käyttäminen ja ilman sukkia kulkeminen kuivattaa ihoa.
  • Ylipaino
  • Pitkään jatkunut hoitamaton jalkasieni-infektio (silsa)
  • Jotkin lääkkeet esim. nesteenpoistolääkkeet, pitkään jatkunut kortisonilääkitys.
  • Jalkojen verenkiertoa heikentävät perussairaudet esim. diabetes, alaraajojen ateroskleroosi, laskimoiden vajaatoiminta.

Miten ehkäiset kantapään halkeamien syntyä?

Kuten jo aiemmin mainitsin, säännöllinen rasvaus auttaa pitämään ihon joustavana ja on näin yksi parhaimmista keinoista ehkäistä haavojen syntymistä. Suosittelen rasvaamaan jalat päivittäin jaloille tarkoitetulla voiteella. Jos jalkojen rasvaus päivittäin tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta, rasvaa jalat ainakin aina suihkun jälkeen. Kosteaan ihoon voide  imeytyy paremmin. Otahuomioon jalkavoidetta valitessasi, että jaloissa iho on paksumpaa kuin muualla kehossa, joten voiteen tulee olla riittävän rasvapitoista. Jalkavoiteen rasvapitoisuus tulisi olla väh. 60%. Liian vesipitoiset voiteet eivät tehoa jalkojen paksuun ihoon.

Jalkojen säännöllinen hoito rasvauksella korostuu perussairauksien kohdalla, koska hyvin joustava iho kestää paremmin rasitusta. Tällöin haavoja ei synny niin helposti. Toki on myös tärkeää huolehtia itsestään muutenkin, jotta perussairaus pysyisi mahdollisimman hyvässä hoitotasapainossa.

Kenkiä on hyvä vaihdella usein ja käyttää välillä kantakupillisia kenkiä. Huomioi tämä etenkin työkenkien kohdalla. Kantapäästä avoinaiset kengät rasittavat enemmän kantapään ihoa ja painetta tulee enemmän kantapään iholle kengän reunasta. Ilman sukkia kulkeminen kuivattaa ihoa ja saattaa näin hankaloittaa jalkojen ihon hoitoa.

Jokaisen olisi hyvä ottaa tavaksi tarkistaa jalkojen iho ainakin kerran viikossa. Tämän voi näppärästi tehdä rasvauksen yhteydessä. Tällöin jaloissa ei pääse pitkään muhimaan mitään ikäviä yllätyksiä.

Miten hoidat jo olemassa olevia halkeamia?

  • Jos ympärillä on paksulti kovettumaa, kannattaa käydä aluksi jalkahoidossa hoidattamassa pahimmat kovettumat pois
  • Laita avonaiseen halkeamaan pihkavoidetta kerran päivässä, kunnes halkeama on mennyt kiinni
  • Suojaa ihoa käyttämällä sukkia ja vaihtamalla kenkiä riittävän usein
  • On olemassa myös silikonisia kantakuppisuojia, jotka mahtuvat hyvin kenkään
  • Jos kaksi viikkoa kestäneestä säännöllisestä omahoidosta ei ole apua, käänny aina jalkahoitajan tai terveydenhuollon ammattilaisen puoleen
  • Jos olet epävarma, voit aina kysyä neuvoa jalkahoitajalta

Tässä pieni tietopaketti halkeamiin liittyen. Toivottavasti tiedoista oli sinulle apua.