Sisäänkasvanut kynsi

Työssäni teen paljon jalkahoitoja ja lähes päivittäin törmään sisäänkasvaneisiin kynsiin. Sisäänkasvanut kynsi aiheuttaa painetta viereiseen kudokseen eli kynsivalliin, joka jatkuessaan aiheuttaa kipua. Hoitamattomana vaiva johtaa haavan syntymiseen ja mahdolliseen tulehdukseen, joka tunnetaan kynsivallintulehduksena. Tulehdus vaatii lähes aina käynnin lääkärillä. Erityisesti silloin, jos sairastat diabetesta, verenkiertoelimistön sairautta, vastustuskykysi on alentunut tai jalkojesi verenkierto on heikentynyt.

Yleisin syy sisäänkasvaneelle kynnelle on liian lyhyeksi ja/tai pyöristäen leikatut kynnet. Tällöin kynnen reunaan jää herkästi terävä piikki, joka kynnen kasvaessa painuu ihoon ja näin ollen syntyy kipua ja mahdollisesti haava. Tästä muodostuu herkästi noidankehä ja erityisen tärkeää olisikin saada kasvatettua kynsi riittävän pitkäksi, jotta ongelma ei pääse uusiutumaan.

Muita syitä sisäänkasvaneelle kynnelle: kynsi kasvaa reunoilta sisäänpäin, epäsopivat kengät tai sukat, kynteen sattunut trauma tai leveä kynsilevy (yleisempi lapsilla).

Sisäänkasvaneen kynnen hoito

Miten ongelmaa sitten voisi lähteä hoitamaan, jos kyse ei ole vielä tulehduksesta. Koulutettu jalkahoitaja osaa auttaa sisäänkasvaneen kynnen ongelmissa ja hoitaa paineen pois kynsivallista, jolloin kipu helpottaa välittömästi. Ensisijaisen tärkeää on poistaa vaivan aiheuttaja eli syy. 

Mikäli syynä on kynnen reunaan jäänyt kynsipiikki, jalkahoitaja poistaa piikin leikkaamalla tai viilaamalla. Tarvittaessa kynnen alle voidaan vielä laittaa eristevanua, jotta kynsi saadaan kasvatettua riittävään mittaan.

Kun kynsi kasvaa reunoilta sisäänpäin eli kuperasti, paras ensiapu on laittaa eristevanua kynnen reunan ja kynsivallin väliin. Tämä edellyttää, että kynsi on riittävän pitkä, jotta vanun saa asetettua kynnen alle. Jatkossa kynnen titaanioikaisusta voi saada pysyvämmän avun.

varpaankynsien kestolakkaus
eristevanu sisäänkasvaneelle kynnelle
Eristevanu on hyvin huomaamaton kynnen alla. Tässä asiakkaalle tehty myös kestolakkaus.
Eristevanun asetus hoituu nopeasti jalkahoidon aikana.

Oireiden ehkäiseminen

Mitäpä sitten asiakkaana voisit itse tehdä estääksesi jatkossa vaivan uusiutumista? Tässäpä sinulle muutama kultainen sääntö oireiden ja tulehdusten ehkäisemiseksi.

  • Jätä kynsiin riittävästi pituutta ja leikkaa kynnet suoraan. Kulmat voit viilata pyöreiksi.
  • Leikkaamalla kynnen keskeltä lyhyemmäksi ja jättämällä reunat pidemmiksi kevennät reunoille kohdistuvaa painetta.
  • Käytä oikean kokoisia kenkiä (liian pienet kengät painavat kynsien reunoja).
  • Käytä oikean kokoisia sukkia (liian pienet sukat painavat kynsien reunoja).
  • Jos käytät tukisukkia, helpota varpaisiin kohdistuvaa painetta venyttämällä sukan varvasosaa.
  • Jos kynsi kasvaa kuperasti, harkitse varpaankynnen titaanioikaisua avuksi.

Varpaankynnen titaanioikaisu

Titaanioikaisu on helppo ja kivuton tapa ohjata kynnen kasvua. Titaanilangan kanssa voi elää täysin normaalisti ilman erityisiä rajoituksia. Se ei myöskään vie tilaa kengissä (tosin sisäänkasvanut kynsi hyötyy usein kokoa isommista kengistä). Jousen kiinnitys vaatii huoltokäynnin n. 1-2 kk välein riippuen kynnen kasvuvauhdista. Myös hoidon kesto on hyvin yksilöllistä riippuen kynnen kasvuvauhdista ja kynnen rakenteesta.

Itse olen kouluttautunut titaanioikaisumenetelmään ja tehnyt oikaisuja onnistuneesti jo useammalle asiakkaalle. Huomioithan, että kynsi ei saa olla tulehtunut, kun jousi asetetaan. tulehdus tulee siis aina hoitaa ensin pois. Mielelläni vastaan, jos sinulle heräsi kysymyksiä aiheesta.

Varpaankynnen titaanioikaisu
Titaanilanka asetettuna paikoilleen. Jousi on hyvin huomaamaton.

Kokonaisvaltaista ihonhoitoa BC Spirulina Pro age -hoito

Yksi asia syy, miksi olen niin rakastunut hoitolani ihonhoitosarjaan, on se miten oma ajatusmaailmani ihonhoidosta ja ammattilaisen tekemistä kasvohoidoista osuu niin hyvin yksiin Bernard Cassieren arvo- ja ajatusmaailman kanssa. Ja nyt kun lanseerattiin uusi ikääntyvän ihon kasvohoitolinja, oli se ehdottomasti saatava myös LEMPIn valikoimiin.

Spirulina pro age täydellinen ikääntyvän ihon kasvohoito

Uusi Spirulina Pro age -kasvohoito on lähtenyt ajatuksesta tarjota ihonhoidolla vahvistusta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tuotteissa yhdistyvät laadukkuus, luonnonmukaisuus, ekologisuus ja turvallisuus. Ja luotettavaan tapaansa Bernard Cassieren tuotteet ovat jälleen hyvin miedon tuoksuisia.

Pro age on terminä melko uusi ja sillä tarkoitetaan lempeämpää ja positiivisempaa suhtautumista ikääntymiseen. Juonteet ja eletty elämä saa näkyä iholla. Ajatuksena on kaunis ikääntyminen luonnollisesti, jossa ihon hoidossa otetaan huomioon kehon ja mielen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Ihonhoito on vain yksi osa tätä kokonaisuutta.

kohottava kasvojooga kasvohieronta

Kasvohoito saa tehonsa Spirulina-levän uutteesta, jolla on ihoa kiinteyttävä ja ravitseva vaikutus. Tämän lisäksi se suojaa ihoa tehokkaasti niin sisäisiltä kuin ulkoisiltakin ärsykkeiltä. Ihoa hoitavien vaikutusten lisäksi kasvohoidossa on panostettu myös mielen ja kehon rentouttamiseen. Onhan stressi yksi pahimmista kehoa rasittavista tekijöistä. Hoidon erikoisuutena ovat joogan inspiroima rentouttava kasvohieronta ja peel-off erikoisnaamio, joka valmistetaan puhtaasta Spirulina-levän jauheesta. Naamion vaikuttaessa saat myös käsille lempeän hieronnan. Lopuksi saat mukaasi kirjalliset kotihoito-ohjeet ja muutamat tuotenäytteet. Kokonaisvaltaista, eikö?

Hoito sopii kaikille ihotyypeille +45 vuodesta eteenpäin. Hoidon kesto on 75 min ja arvo 90 €.

Olet lempeästi tervetullut!

Silmänympärysiho ja sen hoito

Silmänympärysihon hoito. Miksi sitä tulisi hoitaa ja miten. Vinkit tehohoitoon kotona ja kosmetologilla. Linkki kasvojoogaan silmille.

Asikastietojen keruu ja käyttö LEMPIssä

asiakaskortti miksi ja mihin tietoja tarvitaan

Sain idean kirjoittaa tästä aiheesta käytännön työn kautta. LEMPIssä uusi asiakas saa aina hoidon alussa täytettäväkseen asiakaskortin. Kortissa pyydetään perustietojen lisäksi täyttämään kohdat perussairauksista, lääkityksistä, allergioista, tupakoinnista jne. Kaikille näille tiedoille on omat perustelunsa ja mitään turhaa tietoa asiakkailta ei kysytä. Tietojen keräämisellä on myös asiakasturvallisuuteen liittyvä näkökulma, joka takaa hoidon ja käytettyjen tuotteiden soveltuvuuden asiakkaalle annettujen tietojen pohjalta.

Mitä asiakastietoja kerätään ja miksi?

Perussairauksilla ja lääkityksillä voi olla vaikutuksia tehtäviin hoitoihin. Erityisesti jalkahoitoa tehtäessä on tärkeää tietää onko sinulla diabetes tai käytössäsi esim. verta ohentavia lääkityksiä. Diabetes lisää riskiä jalkahaavojen esiintymiseen ja omahoidon ohjaus on tässä erittäin tärkeässä asemassa. Diabetes aiheuttaa myös pitkällä aikavälillä neuropatiaa eli tuntopuutoksia erityisesti jalkoihin ja myös verenkierto-ongelmia. Nämä vaativat omanlaista erityishuomiota jalkahoitoa tehtäessä ja hoitomenetelmiä valittaessa.

Verenohennuslääkitys on aina riski verenvuodolle ja esim. varpaiden välissä olevat hautumat ja kantapäiden halkeamat voivat tämän vuoksi vuotaa herkemmin. Nesteenpoistolääkitys vuorostaan vaikuttaa monella myös ihon kuivumiseen ja pitkään jatkunut kortisonilääkitys ohentaa ihoa.

Teko- ja metalliosat ovat joissakin laitteilla tehtävissä kasvohoidoissa vasta-aihe. Tällainen hoito on esim. syväpuhdistava ultraäänihoito. Jalkojen terveyteen vaikuttavat herkästi selän ja jalkojen alueen leikkaukset sekä tekonivelet vaativat erityistä huolellisuutta jalkahoidossa, koska ne infektoituvat herkästi.

Yliherkkyydet ja allergiat on hyvä kertoa oman turvallisuuden vuoksi. On hyvä tietää, että siitepölyallergiselle esim. tuotteissa oleva hunaja saattaa aiheuttaa allergisen reaktion.

Tupakointi vaikuttaa ihon kuntoon ja väriin. Tällä on paljon merkitystä sekä kasvoja että jalkoja hoidettaessa. Kokonaisvaltaisesti ajatellen tupakoinnilla on suuri merkitys terveyteen verenkierron ja hapettumisen kautta.

Mihin asiakastietoja tarvitaan?

Yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaan asiakkaalta tulee kysyä myös lupa tietojen keräämiseen ja tallentamiseen, joka kysytään erikseen asiakaskortissa. Tästä on myös joidenkin asiakkaiden kohdalla ollut epäselvyyttä, mitä tietojen tallentaminen tarkoittaa ja mihin niitä sitten käytetään. 

Asiakaskortti on LEMPIssä paperinen ja tallentaminen tarkoittaa asiakaskortin säilyttämistä lukitussa arkistokaapissa. Asiakaskorttiin kirjaan esim. ihoanalyysi, hoidon aikana käytetyt tuotteet, aineiden vaikutusajat, käytetyt kestovärisekoitukset, jalkahoidossa tehdyt toimenpiteet ja hoitosuunnitelma.

Asiakaskorttiin kirjatut tiedot helpottavat omaa työtäni huomattavasti, kun sinä asiakkaana seuraavan kerran saavut hoitoon ja näen kortista, millä tuotteilla hoito on viimeksi tehty ja mikä on ollut suunnitelma seuraavaksi kerraksi. Tai mikä olikaan juuri se viime kerralla tehty hyvä sävy kulmakarvoihin tai kuinka kauan viimeksi ripsien kestotaivutuksen aineita pidettiin ja minkä kokoisella muotilla hoito tehtiin.

Sairaanhoitajana olen terveydenhuollon ammattihenkilö, jolloin minua koskevat sairaanhoitajan ammatin puolesta tarkemmat lait ja asetukset asiakkaan tietojen keruusta. Toimin terveydenhuollon ammattihenkilönä tehdessäni jalkahoitoja ja tästä minun on pitänyt tehdä erillinen ilmoitus Aluehallintovirastoon (AVI), jossa olen tarkemmin selvittänyt henkilötietojen tallentamisesta ja perustellut mihin lakipykälään kukin tieto pohjautuu. Terveydenhuollon ammattihenkilönä otan vakavasti myös salassapitovelvollisuuden sekä potilasturvallisuutta koskevat asiat. Se, että kirjaan käynnistäsi ylös tehdyn hoidon, hoitosuunnitelman, tavoitteet ja käytetyt tuotteet, on omasta näkökulmastani tehty myös sinun turvaksesi. 

Toivon, että mikäli kyseenalaistat asiakastietojen keruuta, voit siitä tulla kanssani rohkeasti keskustelemaan. Kaikelle kerätylle tiedolle on oma hoidollinen ja turvallisuuteen perustuva tarkoituksensa. Lisäksi saat halutessasi luettavaksi LEMPIn Tietosuojaselosteen, jossa henkilötietojen keräämisestä on kerrottu tarkemmin.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjoista

Laki sosiaalihuollon asiakirjoista

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista

Yleinen tietosuoja-asetus

Joulun pakettihoidot

Joulu on jo ovella ja se tietää LEMPIssä pakettihoitoja. Tänäkin vuonna paketeissa yhdistyvät hyöty ja hemmottelu. Mikä olisikaan parempi lahja koronan väsyttämälle ja harmaan syksyn synkistämälle mielelle kuin hemmottelua ja lempeyttä tuova hoito.

Suklaakasvohoito ja LEMPIn spa käsihoito 120 €

Suklaalla on hemmottelun lisäksi stressiä lievittävä vaikutus ja se suojaa erityisesti ihoa stressin aiheuttamilta vaurioilta. Kasvohoidossa käytettävät tuotteet sisältävät aitoa reilun kaupan kautta tuotettua suklaata esim. naamio on syötävää 65% suklaata ja kuorinta sisältää kaakaopavun kuoria. Suklaan hento tuoksu hoidon eri vaiheissa tuo hoitoon ylellisyyttä.

Hoitoon yhdistyvä LEMPI spa käsihoito hellii käsidesin kuivattamia käsiä. Hellävarainen hunajasokerikuorinta pehmittää kuivaa ihoa ja hunajanaamio kosteuttaa ja hoitaa. Lisäksi hoito sisältää kynsinauhojen siistimisen ja kynsien viilauksen. Myös lakkaus kuuluu hintaan.

LEMPIn kasvohoito ja kuumakivihieronta selälle 110 €

Olen räätälöinyt LEMPIn kasvohoidon itse ja se on räätälöitävissä jokaiselle ihotyypille. Kasvohoito sisältää niin yksilöllistä ihonhoitoa kuin hemmotteluakin. Hoito sisältää perus kuorinnan ja naamion lisäksi tarvittaessa ihon mekaanisen puhdistuksen, kulmien siistimisen ja tehoampullin. Kasvohieronnan lisäksi hierotaan decolté ja hartioiden yläsosa sekä kädet naamion vaikutusajalla.

Kuumakivihieronnassa hieronta tehdään lämmitetyillä basalttikivillä. Lämpö siirtyy hieronnan aikana kivistä kudoksiin ja vilkastuttaa verenkiertoa sekä aineenvaihduntaa. Lämmöllä on myös syvärentouttava ja kipua lievittävä vaikutus. Hieronnan jälkeen on hyvä muistaa ottaa loppupäivä rennosti ja juoda riittävästi nestettä.

LEMPIn Anti-age kasvohieronta ja LEMPI spa jalkahoito 99 €

Anti-age kasvohieronta on kasvon lihaksia kohottavaa ja muokkaavaa hierontaa. Hierontaotteet eroavat hieman perinteisestä kasvohieronnasta, koska tarkoituksena on saada kohottava vaikutus. Hieronnan lisäksi hoito sisältää alkupuhdistuksen ja naamion.

LEMPI spa jalkahoito tarjoaa lempeää hemmottelua väsyneille jaloille. Hoito sisältää kevyemmän jalkahoidon lisäksi pehmentävän hunaja-sokerikuorinnan ja kosteuttavan hunajanaamion. Lakkaus sisältyy myös hintaan.

Voit ostaa lahjakortin joulunajan pakettihoitoihin 23.12. asti. Lahjakortti on ostettavissa LEMPIn verkkokaupasta tai paikan päältä hoitolasta. Jos tulet hakemaan lahjakorttia, varmista viestillä tai puhelulla, että olen paikalla. Lahjakortti on myös mahdollista postittaa annettuun osoitteeseen.

Lempeää joulun odotusta sinulle <3